Kesä 2017 oli jälleen kerran erittäin onnistunut festarikesä, ja Suomen kesässä festareista saikin nauttia lähes jokaisena kesäviikonloppuna. Suomi onkin pienestä koostaan huolimatta yksi aktiivisimmista maista kesäfestivaalien saralla. Mitkä sitten olivat kesän parhaimmat festivaalit? Kesän 2017 top 4 festivaalit: 1. Suomipop Festivaali järjestettiin vuonna 2017 jo 9. kerran. Nuoresta iästään huolimatta Continue Reading
Suomen kuumimmat artistit juuri nyt
Suomalainen musiikki on tällä hetkellä suositumpaa kuin koskaan. Se on myös huomattavan monipuolista, sillä suosituimpien artistien joukkoon mahtuu sekä rappia, rokkia että elektropoppia. Suomen kuumimpia artisteja tällä hetkellä ovat esimerkiksi räppäri Cheek, raikasta ja naisellista poppia laulava Sanni, elektronisesta musiikista vaikutteita etsivä Antti Tuisku ja rokahtavaa poppia soittava Haloo Helsinki. Continue Reading
Festivaalit Suomessa 2000-luvulla
Tämä sivusto käsittelee suomalaisia festivaaleja. Suomi on tunnettu festivaaleistaan ja voidaankin sanoa, että Suomeen on juurtunut vahva festivaalikulttuuri. Festivaaleista saa tietoa useilta eri nettisivuilta. Varsin kattava sivusto on esimerkiksi festivals.fi, josta saa tietoa erilaisista Suomessa järjestettävistä festivaaleista. Ennen kuin keskitymme tarkemmin suomalaiseen festivaalikulttuuriin, lausuttakoon muutama sana festivaaleista yleisesti. Festivaali Continue Reading
Mikä selittää festivaalien suosion Suomessa?
Suomessa useilla festivaaleilla käy kymmeniä tuhansia ihmisiä, jotkut festivaalit ovat jopa ylittäneet 100 000 kävijän rajan. Kun katsomme käyntitilastoja huomaamme, että festivaalien suosio n edelleen vahvaa. Tuntuu kuin melkein jokaisella paikkakunnalla järjestetään kesäisin ainakin yksi festivaali. Mikä sitten selittää festivaalien suosion? Sanotaan, että festivaalit kuuluvat Suomen kesään. Festivaalit Suomessa Continue Reading
Suomen tunnetuimmat musiikkifestivaalit
Tässä kirjoituksessa keskityn musiikkifestivaaleihin. Tunnettuja rock- ja pop-festivaaleja ovat esimerkiksi Seinäjoen Provinssirock, Joensuun Ilosaarirock ja Turun Ruisrock. Provinssirock järjestetään kesäkuussa Seinäjoen Törnävänsaarella. Festivaalia on järjestetty jo vuodesta 1979 ja se on yksi Suomen suurimmista rockfestivaaleista. Vuosien varrela festivaaleilla on esiintynyt lukuisia maailmantähtiä, kuten Red Hot Chili Peppers, Lou Reed Continue Reading
Elokuva- ja teatterifestivaalit
Vaikka festivaalit yleensä yhdistetäänkin musiikkifestivaaleihin, myös muita festivaaleja järjestetään Suomessa runsaasti. Esimerkiksi elokuva- ja teatterifestivaaleja pidetään useilla paikkakunnilla. Tunnettuja suomalaisia elokuvafestivaaleja on esimerkiksi Sodankylän elokuvajuhlat , DocPoint ja Tampereen kansainväliset elokuvajuhlat. Koska Suomi on lukuisien festivaalien maa, pystyn tässä lyhyessä artikkelissani esittelemään ainoastaan muutaman. Yksi mielenkiintoisimmista Suomen elokuvafestivaaleista on Continue Reading
Muut festivaalit Suomessa
Festivaalit Suomessa eivät rajoitu pelkästään musiikki-, elokuva-, tai teatterifestivaaleihin. Myös muilla aloilla festivaali-termiä käytetään usein. Festivaali-nimitys onkin yleisesti käytössä pääasiassa taiteiden alueella. Esimerkiksi valokuvatapahtumia nimitetään usein festivaaliksi, esimerkkinä Helsingissä järjestettävä poliittisen valokuvan festivaali. Tampereella järjstetetään vuosittain Backlight valokuvafestivaali. Tämä kansainvälistä valokuvatapahtumaa on järjestetty jo vuodesta 1987. Mutta myös muitakin tapahtumia Continue Reading
Festivaalien tulevaisuus Suomessa
Tässä viimeisessä artikkelisarjan kirjoituksessa pohdin hieman festivaalien tulevaisuutta Suomessa. Monien festivaalien pääsymaksut ovat nousseet ja yhä useampi festivaali alkaa olla jo liian kallis keskivertokuluttajalle. Siitä huolimatta monien festivaalien kävijämäärät ovat nousussa ja monien festivaalien tulevaisuus näyttää olevan turvattu. Festivaaleihin vaikuttaa tietysti yleinen taloustilanne – kun ihmisillä on vähemmän rahaa Continue Reading