Suomessa useilla festivaaleilla käy kymmeniä tuhansia ihmisiä, jotkut festivaalit ovat jopa ylittäneet 100 000 kävijän rajan. Kun katsomme käyntitilastoja huomaamme, että festivaalien suosio n edelleen vahvaa. Tuntuu kuin melkein jokaisella paikkakunnalla järjestetään kesäisin ainakin yksi festivaali. Mikä sitten selittää festivaalien suosion?
Sanotaan, että festivaalit kuuluvat Suomen kesään. Festivaalit Suomessa ovatkin keskittyneet touko-elokuulle. Lyhyen ajan sisällä Suomessa järjestetään satoja suuren kokoluokan festivaaleja, joihin riittää kävijöitä huolimatta usein varsin kalliista lippujen hinnoista.
Festivaaleihin mennään monista eri syistä. Käsittelen tässä erityisesti syitä vierailla musiikkifestareilla. Syyt voivat olla puhtaasti musiikista johtuvia: festareilla esiintyy useita tunnettuja bändejä, joita on mahdollista nähdä saman päivän aikana ilman että tarvitsee erikseen mennä jokaisen konserttiin. Monet festivaalit pyrkivätkin laittamaan yhdelle päivälle samantyylistä musiikkia, jolloin sinä päivänä saapuva yleisö pitäisi päivän tarjonnasta. Esimerkiksi perjantaina saatetaan valita enemmän nuoremmalle yleisölle meneviä artisteja ja lauantaina taas keski-ikäiselle ja vanhemmalle väelle sopivia artisteja. Monet tulevat katsomaan festareille ulkolaisia artisteja, jotka harvoin tulevat Suomeen. Mutta myös monille kelpaa tutut suomalaiset esiintyjät, jotka usein kiertävät kymmenet festarit kesässä. Suurin osa varsinkin pienemmistä festivaaleista luottaa tunnettuihin artisteihin.
Syyt festareille menoon voivat myös olla sosiaalisia. Festivaaleille mennään usein kavereiden tai perheenjäsenten kanssa. Monelle vanhalle kaveriporukalle festivaalit voivat olla luonteva tapa tavata ja olla yhdessä. On myös niitä, jotka menevät festareille tutustumaan uusiin ihmisiin. Myös monet parisuhteet on saanut alkunsa festareilla. Jotkut menevät festareille myös vapaamielisen ilmapiirin vuoksi, siellä usein voi tehdä asioita, joita ei välttämättä kotona tule tehtyä. Tosin monelta osin festareiden ilmapiiri ei ehkä ole enää niin vapaamielinen kuin se oli menneisyydessä.
Festareille mennään usein myös sen tarjoaman tunnelman takia. Monet festarit järjestetään kauniilla paikalla lähellä luontoa, esimerkiksi Himoksen festivaali tai Turun Ruisrock. Erityisesti kauniina kesäiltana festarikokemuksesta voi muodostua unohtumaton elämys. Monelle festarit tarjoaa myös hyvän mahdollisuuden irtautua arjesta ja rutiineista menemättä kuitenkaan liian kauaksi kotoa. Monelle myös alkoholin käyttö on olennainen osa festarikokemusta, suomalaisilla festareilla alkoholin nauttimisille on usein määrätty selkeästi anniskelualueet, jottei alkoholia juotaisi esimerkiksi lasten ja nuorten keskellä. Myös muiden päihteiden käyttöä esiintyy monilla festivaaleilla, ja monille kävijöille se on tärkeä osa festarikulttuuria. Kyseessä on kuitenkin aina selkeä vähemmistö.
Syyt festarikäynteihin ovat siis hyvin erilaisia, toisille se on ennen kaikkea hyvä musiikki ja toisille syyt ovat lähinnä musikaalisia. Jotkut käyvät joka vuosi useilla festivaaleilla, kun taas toiset käyvät hyvin satunnaisesti ja on myös niitä, jotka eivät ole koskaan käyneet festivaaleilla. Festivaalit ovat yleensä suuri massatapahtuma, ja kaikkia eivät sellaiset miellytä.