Festarit kuuluvat Suomen kesään yhtä lailla kuin hyttyset ja yöttömät yötkin. Ne ovat ihan jokaisen suomalaisen harrastus ikään ja kokoon katsomatta: kirjaimellisesti! Suomen valoisissa kesissä järjestetään festareita niin perheen pienimmille kuin senioreillekin. Missään nimessä ne eivät siis ole vain villien teinien harrastus. Aktiivisimmat festariharrastajat aloittavat festariharrastuksensa ihan pieninä ja jatkavat sitä aina vanhalle iälle saakka. Koskaan ei ole liian vanha harrastamaan festareita, eikö vain? Mikään ei voi saada suomalaisia pitäytymään poissa festareilta. Tai no, näin kaikki kuvittelivat. Sitten iski pandemia, jonka tunnemme nimellä koronavirus.
Festarit peruttu – näin nautit festaritunnelmasta tänäkin kesänä
Suomen kesä on lyhyt ja vähäluminen. Tämä vitsikäs lausahdus pitää sisällään pienoisen totuuden siemenen, sillä Suomen kaltaisessa maassa saadaan toden totta nauttia lämmöstä vain muutamia viikkoja vuodessa. Sää on yhtä ennalta arvaamaton kuin naapurin äkäisen Ritvan tunnetilat. Siksi juurikin kesä on festareiden kulta-aikaa – näiden vain muutaman viikon aikana muutoin niin juro kansamme kirjaimellisesti herää henkiin. Kesällä saadaan nauttia oman mökin hiljaisuudesta, hiljaisista aamuista järven rannalla, kuikan huudoista, nuotiolla paistetusta makkarasta, jätskistä, valoisista öistä, lomasta, auringosta ja ennen kaikkea siitä, kun itse kukin suuntaa juhlistamaan lämmintä ihanaa kesää mieluisilleen festareille ja ottaa kerrankin rennosti. Kesällä se suomalainenkin rentoutuu ihan oikeasti monen kuukauden kylmyyden ja pimeyden jälkeen!
Mutta mitenkäs nyt suu pannaan, kun kaikki festarit on peruttu – pian jo kolmatta vuotta putkeen! Suomalaisten hymy on aina ennen kesäisin ollut herkässä, mutta nyt on herkässä jokin ihan muu, nimittäin hermot. Suomalaiset, jotka ovat aikaisemmin käyneet suosikkifestareillaan jopa kymmeniä vuosia putkeen, ovat nyt teljettyinä kotiinsa. Mitenkäs nyt saadaan se jokakesäinen festari-ilo löydettyä, kun jalkojen alla on mutaisen festarimaan sijasta oman kodin puhtoinen ja laadukas valkoinen matto, jokaisen modernin kodin kuningatar?
Ei hätää – voit nauttia festaritunnelmasta myös kotonasi, ainakin tavallaan. Tässä artikkelissa annamme sinulle muutaman vinkin siihen, kuinka nautit festaritunnelmasta suoraan oman kotisi lämmöstä. Kotisi kaunis sisustus valkoista mattoa myöden muuntautuu pienelle mielikuvituksella maailman hienoimmaksi festarialueeksi jonka Uncategorized